tiistai 12. marraskuuta 2013

Tiistai tunnelmia ja asiaa tv:stä

Onpas vierähtänyt aika niin, ettei ole oikein ehtinyt näppäimistölle sormet paljon painua. Isänpäivä meni mukavasti, perheen parissa. Isin vuoro oli nukkua pitkään, herätyskelloille sanoin, että ennen yhdeksää ei herätystä kiitos. Aamupala petiin, pieni lahja ja märät pusut, aika messevää. Pienistä asioista jotenkin oppii iloitsemaan ihan erilailla ajan myötä. Ihana lahja, kahvikuppi kultaisten kuvalla. Aika imelää, mutta ihanaa. Oikein kyynel vierähti.

Viikonloput telkkarin parissa on nykyään todella kuraa, ei tule mitään. Aivan latistunut koko tarjonta. En edes muista ohjelmien nimiä, mitä vähän tulee seurattua. Putouksen porukoiden perjantainen pläjäys on aika tehdyn oloista, uutta verta kehiin ja kokoonpanot uusiksi. Tanssii tähtien kanssa ei maistu, eikä jääversiokaan. Olenko vaikea tavoitettava, vai eikö sieltä oikeasti tule mitään katsottavaa. Toki ei ole haitaksi, vaikka aina ei murjotakkaan telkkarin ääressä, mutta jotenkin sitä vain toivoisi välillä pystyvänsä tekemään. Rentouttaisi. Toivottavasti lähtisi edes syntyvyys nousuun tällä keinolla.

Nyt ollaan annettu mammalle vähän uniaikaa lisää aamusta. Herätty pikkulikan kanssa aina mukavasti viiden-kuuden välillä. Aina ollut aamuvirkku tuo pieni nainen. Ehkä syynä heräilyyn voisi käyttää tällä kertaa, HUOM TÄLLÄ KERTAA, uusia hampaita ja uuteen, lasten sänkyyn siirtymistä. Oli syy mikä tahansa, aina aamusta aikaisin ylös. Vaimokkeelle on päivät raskaita, raskaana yksin joskus pitkäänkin pienen tehopakkauksen kanssa. Tällä uniaika-järjestelyllä saadaan hänelle vähän lepoaikaa enemmän. Toisaalta taas, on mukava olla ihan kahden pienen kanssa. Aamupalaa ja lastenohjelmia, leikkiä ja vähän pelejä. Joskus ei malta paljon paikalleen jäädä, vaan tuo pieni pörröinen pää painuu kainalooni, toisinaan taas mennään se samainen pää kolmantena jalkana. Olemme taas päässeet samalle aaltopituudelle. Se, jos jokin on mahtavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti